tiistai 22. heinäkuuta 2014

Verkkolokit, eli blogit, eli Internetiin valtameren muodostaneet päiväkirjat


Blogi. Tuo suussa hassun tuntuisesti ääntyvä tapaus, joka on sujuvasti pujahtanut etenkin nuorten naisten jokapäiväiseen sanavarastoon ja järjestänyt paikkansa sinne. Sanan tunnettavuus on kasvanut räjähdysmäisesti ja se on yleisesti viljeltyä kauraa niin mediassa kuin arkipäiväisissä keskusteluissa. Blogi tuli jäädäkseen. Sen paikkaa voi lähteä haastamaan, mutta kovinkaan läheisessä tulevaisuudessa emme tule näkemään sen katoamista sinne mystiseen paikkaan universumissa, mistä se tulikin.

En voi väittää olevani kummoinen historioitsija, joten saatan olla hieman ulapalla siitä missä, miten ja minä eksaktina vuonna blogikulttuuri otti ensimmäisen, ratkaisevan kipinänsä. Muistan kristallinkirkkaasti ikävuosina 12-17 palvelun nimeltä Livejournal olleen erittäin suosittu, joten menisikö liian hakuammunnaksi väittää, että kyseinen LJ olisi nykyisen blogikulttuurin yksi tärkeimmistä sukulaisista. Muistan Livejournalissa kirjoittamisen olleen hyvin lähellä sitä perinteistä päiväkirjan kirjoittamista; patoutuneet tunteet vuodatettiin ulos ja tuloksena syntynyt teksti saattoi olla hyvin raakaa, hyvin kipeän kuuloista ja surumielistä. Samanmieliset ihmiset löysivät toisensa ja muodostivat yllättävänkin läheisiä ystävyysjoukkoja, joissa toisia tuettiin eikä kukaan ollut yksin tai huonompi viallisuuden tunteesta huolimatta. Omana itsenään oleminen oli turvallista ja luontevaa, sillä henkilöllisyyttä enemmän kiinnosti aidosti se, mitä kirjoittajan elämään kuuluu.

Oman kirjoittamisen pitkään jatkunut lento otti täysi-ikäisyyden tienoilla osumaa itselleni hieman epäselväksi jääneestä asiasta, ja niinpä vetäydyin niin Livejournalista kuin muustakin hieman kirjoittamista muistuttavasta elämässäni. Sen sijaan löysin itseni lukemasta säännöllisen epäsäännöllisesti Suomen tunnetuimmiksi nousseita muoti- ja lifestyleblogeja. Tarkastelisin mielelläni sivuhistoriaa noilta vuosilta, sillä vaikka kuinka pinnistelen, en muista miten ihmeessä edes päädyin kyseisten blogien lukijaksi. Mutta muistan selvästi, että aina lukemisesta ja myös sekalaisesta "hömpästä" pitäneelle naisenalulle blogien lukukokemukset olivat todella viihdyttäviä. Kuin huomaamatta uusien postausten tsekkaamisesta tuli tapa siinä missä vaatteiden pukeminen päälle aamuisin, ja huomasin jopa myötäeläväni näiden naisten tapahtumia. Täysin tuntemattomat ihmiset alkoivat muodostua enemmänkin tuttaviksi, joita todennäköisesti ajattelemattomuuttaan olisi heissannut kadulla heidän vastaan tullessa - minähän päivitän tietoa heidän elämästään säännöllisesti. Ainoa ero on, että itse bloggaajalla ei ole aavistustakaan kuka tämä hullun papereita vaille oleva henkilö saattaa niistä tuhansista lukijoista olla... Kommentteja jättämällä on päässyt ilahduttavaan vuorovaikutukseen aina toisinaan tai peräti voittamaan blogissa järjestetyn arvonnan. Lempiblogit ja niitä kirjoittavat naiset ovat muodostaneet oman pienen maailman, jonka syövereihin voi hetkellisesti paeta omaa, laudanpätkiltä ja ruosteelta maistuvaa arkeaan.

Noin viiden vuoden ajan olen seurannut aika tarkalleen 5 tunnettua suomalaista bloggaajaa. Lukulistalleni mahtuu huomattava määrä muitakin kiinnostavia blogeja, mutta en ole heidän kirjoittamiseensa ja elämään kasvanut samalla lailla kiinni kuin näiden aktiivisesti seurantaan kuuluvien. Kaksi heistä pohjusti todennäköisesti täysin tietämättään tulevaa blogisuosiotaan jo vanhoina kunnon IRC-Galleria aikoina, yksi on ensimmäisiä tunnettuja ja huomattavia kävijämääriä keränneitä bloggaajia, toinen hänen hyvä ystävä, jonka blogiin päädyin juurikin heidän seikkailujensa vuoksi ja yksi täysin normaalista parikymppisen elämästä itsensä bloggaamisen aallonharjalle nostanut naishenkilö. Jokainen blogi on täysin oma, uniikki versionsa, jossa loistetaan joko upeilla asukuvilla tai suurta mielihyvää antavilla kirjoituksilla. Niin paljon on luettu heidän onnenhetkistä kuin koettelemuksistakin. Lukijana kaikkea seuraa tavallaan vain sivustakatsojan roolista. Lohdutukset ja onnittelut tulevat luonnollisesti jokaisen lähipiiriltä, joten huonoa omatuntoa ei tarvitse potea, vaikkei aina tapahtumiin ottaisikaan kantaa muuta kuin mielessään. Blogeista kyseessä ollessa kaikki voittavat; kirjoittaja tienaa tuotoksillaan parhaimmillaan elantonsa, ja lukija pääsee hakemaan päiviinsä viihdearvoa.

Yksi elämän ihanteellisimmista skenaarioista on kiistatta se, kun henkilö löytää työtä josta a) maksetaan palkkaa ja b) aidosti, koko sydämellään nauttii. Olen vilpittömän iloisesti seurannut kahden parhaiten tuntemaan oppineiden bloggaajien nousua ja heidän siirtymistään tunnetun suomalaisen naisten lehden alaisuuteen. Heille suotakoon kaikki tunnustus tehdystä työstä, sillä kummallakin on erinomainen ote näinkin julkisen työn hoitamiseen. Niin, ja tietenkin siihen kirjoittamiseen. Kirjoittamalla itsensä ilmaisu on upea asia. Tunnen henkilökohtaisesti tietynlaista sielunsiskoutta ja -veljeyttä kaikkia kohtaan, joilla sana on hallussa.

Koska blogit ja bloggaaminen ovat niin suosittua näinä päivinä, on pyrkiminen kelkkaan mukaan ollut lähes kaoottista. Tuntuu kuin kaikki juoksisivat sen saman perässä hiki otsalla, kädet ilmassa heiluen ja epätoivoisesti otetta eteenpäin liukuvasta kelkasta hamuten ajatellen, että jos en tähän ehdi, koko blogini on tuomittu epäonnistumaan. Joo, avataan hieman tätä vertausta...

On täysin selvää, että ainakin tällä hetkellä muoti-, kauneus-, tyyli- ja lifestyleblogien nimikkeillä kulkevat blogit ovat suosituimpia eri ikäisten tyttöjen ja naisten keskuudessa. Teini-ikäisenä kiiltokuvamaisista elämäntyyleistä haaveilu oli ainakin merkittävä osa omia viikkojani, ja selkeästi blogikulttuurissa näkyy myös tämä ilmiö. Nuorten tyttöjen perustamia blogeja pulpahtaa esiin kuin sieniä sateella. Ja suurin osa on kuin samasta muotista leivottu joulupipari; hieman epätasaisella tavalla painettu ja paiston jälkeen reunoista mustunut. Kyse ei voi olla kuin yhdestä ongelmasta - muottia ei ole pidelty käsissä oikein. Tai itseasiassa siitä, että ylipäätään käytettiin tekovaiheessa apuvälinettä eli muottia. Lopputuloksesta saadaan upea ja syötävän hyvä myös itse ääriviivat taikinaan hahmottelemalla.
Jos ei uskalla olla täydessä merkityksessä oma itsensä, ei voi syntyä mitään erilaista. Joka kerta kun uskaltaa omana itsenään työstää jotakin, luoda jotakin, tuloksena on sellaista, mihin kenelläkään toisella ei ole pääsyä. Rohkeimmat, mielenkiintoisimmat ja ennen kaikkea ainutlaatuisimmat ideat ovat ihmisen mielessä. Ne eivät välttämättä ole jemmattuna helppoon paikkaan, mutta kaikki etsiminen on sen arvoista. Sytykettä oman inspiraation liekin sytyttämiseen voi löytää katsomalla ulospäin, mutta todelliset ideoinnit eivät löydy kuin oman itsensä puoleen kääntymällä. 


Toinen merkittävä seikka on bloggaajalle ajan mittaan muodostuva asema. Kaiken julkiseksi kirjoitetun myötä seuraa joukko ihmisiä, joita tekstiksi painetut sanat koskettavat tavalla tai toisella. Ehkä on osittain liian mustavalkoista minulta ajatella, että kaikki jossa ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään on yhtä kuin asiakaspalvelua. Yhtälön siis ollessa se, jossa merkittävässä asemassa (bloggaaja) olevalle kertyy tehdystä työstä tuloja. Eikö blogi ole tällöin oma yritys? Jos oma elinkeino on ainakin osittain riippuvainen tästä kirjoittamiseen painottuvasta yrityksestä, eikö, kuten asiakaspalvelussakin, annettu imago ole hyvin, hyvin tärkeä?

Olen työskennellyt pelkästään asiakaspalvelutehtävissä ja se on kaikesta huolimatta työtä, josta nautin henkisesti eniten. Tältä kannalta tarkasteltuna osasta blogimaailman huipullakin porskuttavista löytyy valitettavasti epäkohtia. Se on sääli, sillä kuten monilla muillakin luovan työn aloilla, suosiota ei ole ilman vastaanottavia ihmisiä. Suosio on kauneuden ja rahan lisäksi katoavaista. Maailmassa ei ole tarpeeksi ihmisiä pitääkseen huonosti käyttäytyviä ihmisiä parrasvaloissa. Lukijat eivät ole vain tyyppejä, jotka käyvät blogissa kasvattamassa kävijämääriä, vaan oikeita, aitoja ihmisiä, joilta löytyy mielipiteet siinä missä bloggaajaltakin - ja taito näyttää se. Viimeistään huonolla käytöksellä tienaa itselleen palstatilaa erilaisilla keskustelufoorumeilla. Tästä syntyy loputon kierre, jossa blogin pitäjästä tulee katkera, hän vastaa negatiivisuuteen negatiivisuudella ja lukijat päätyvät erkaantumaan ennen niin itsestään erilaisen kuvan antaneesta kirjoittajasta.

Minussa ärsyttävä piirre saattaa monen mielestä olla se, että uskon hyvän voimaan. Uskon siihen, että itsensä kautta pystyy lähettämään valtavasti, erittäin voimakkaita sanallisia ja sanattomia viestejä. Tuntuu, että pahantuulisuuden liemessä maustunut henkilö kerryttää niin pinttyneen negatiivisuuspilven itseensä, ettei seurauksena voi olla kuin ihmisten hyökkäys häntä vastaan.
Bloggaajan ja lukijat erottavat vain tietokoneruutu sekä päätös kirjoittaa ajatuksistaan ja elämästään Internetiin. Blogin ei kuuluisi mielestäni olla valokeila, johon tulla korostamaan itseään ja paremmuuttaan, vaan hauska ja mukava kohta päivässä, jolloin ottaa yhteys niihin ihmisiin, ketkä ovat sinusta kiinnostuneita. Kalliiden brändien ja luksuksen taakse ei pääse piiloon eikä sen varjolla ole etuoikeutettu yhtään enempään.


“Only on the Internet can a person be lonely and popular at the same time.” 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti