Kaiken takana on...

...nainen, joo - mutta jos asiaa lähdetään tutkimaan perinpohjaisesti, päästään siihen osaan, joka jossain mieleni pimeimmässä nurkassa kokee lähes pakottavaa tarvetta kirjoittaa.

Ajattelin tämän postauksen toimivan blogin virallisena avajaistilaisuutena, avoimet ovet -päivänä, jolloin kaikille kiinnostuneille annetaan mahdollisuus päästä pintaa syvemmälle. Uteliaisuuttakin täytyy ruokkia. Sen voima voi olla yllättävän kyltymätön. Suurin ja tärkein syy on kuitenkin se, että toivon ajan kuluessa pääseväni vuorovaikutukseen teidän lukijoiden kanssa. Suhtautumiseni kanssaihmisiin on aina ollut äärimmäisen kiinnostunut ja koen yhdeksi mielenkiintoisimmiksi asioista keskustelemisen eri aiheista. Tämän blogin on tarkoitus tuoda samanmielisiä ihmisiä yhteen. Toivon mukaan se olisi se seikka, joka ainakin onnistuu.

Koitin valita mukaan muutaman eri perspektiivin, josta lähteä esittelemään mistä ja miten tämä blogi oikein heräsi henkiin. On mahdollista, että mielessäni blogi on ollut olemassa jo hyvän tovin, mutta viralliset hetket koettiin ei-niin-kauan-aikaa sitten.

1. Nimi
Blogin nimeäminen oli yllättävän kivuton hetki. Olen monesti itsekin kokenut otsikoiden kehittämisen kirjoittamisessa turhauttavaksi, mutta poikkeus sääntöön tuli viimeistään nyt.
Sydämeni lyö todella lujasti musiikille. Surun puseroon toi aikoinaan se fakta, etten itse ole musikaalisesti lahjakas, ja etenkin laulajan urasta haaveilemisen olen jättänyt vain villeimpiin päiväuniin. Samaan tapaan kuin miehet päättävät kostean illan päätteeksi perustaa baarin, olen minä ryhtynyt muutamaan otteeseen laulajaksi. Onneksi hyvän musiikin arvostamiseen ei vaadita muuta kuin pari korvia ja tätä tehtävää olen suorittanut intohimoisesti suurimman osan elämästäni.
Suosikkibändieni listan kärkipäässä hallitsee brittiläinen, indie rockia soittava Arctic Monkeys. Blogin nimi ei siis ole kirjoitusvirhepäissään tehty pieni lipsahdus, vaan kyseisen yhtyeen kesällä 2011 julkaistulta albumilta valittu biisin nimi. Kappale, kuin myös albumi, on noussut elämässäni kovin tärkeään asemaan, ja luonnolliselta tuntuva päätös oli vaivatonta saavuttaa.


2. Poikkeavuus
Näin jo aloitusvaiheessa, että blogini tulisi todennäköisesti olemaan hieman mustanpuhuva lammas täällä muoti-, kauneus- ja lifestyleblogien meressä. Aloitin itsekin koko blogikulttuuriin tutustumisen nimenomaan näiden blogien kautta, ja mielestäni ne ovat edelleen yksi ihastuttavimmista tulokkaista tälle vuosisadalle. Tiesin kuitenkin, ettei tämän tyyppisen blogin perustaminen olisi se oikea suunta minulle. Oman pärstäni, elämäni tai vaatteideni sijaan halusin näkyvimpänä olevan se, mitä minulla on sanottavaa. Anonyyminä ainakin toistaiseksi esiintyminen mahdollistaa myös sen, ettei kirjoitusvaiheessa ole tarvetta jarrutella menoaan. Syntyy jotain aitoa.

Hieman hämmennystä on blogikulttuurissa myös aiheuttanut se, kuinka samaan suuntaan kaikki ovat loppuen lopuksi menossa. Kuinka identtisesti blogit ovat alkaneet muistuttaa toinen toisiaan. Tyylillä ja taidolla bloggaavat henkilöt eivät kuitenkaan mielestäni tee mitään väärin - päinvastoin -, mutta en halunnut käyttää tätä samaa muottia oman blogini tekemisessä. Olen myös aivan liian a) kehno valokuvaaja b) yksityisyyttä rakastava ja c) jotain muuta onnistuakseni missään muussa kuin tässä, mihin olen nyt lähtenytkin. Mennään sillä mitä on jaettu.

3. Aiheiden valitseminen 
Kaiken tänne julkaistun alkulähteenä toimii kirjoittajan sydän ja sielunmaisema. Yhtään enempää herkistelemättä todettakoon, että tunteiden voimalla mennään ja koitan jokaisen postauksen muotoon puristaa ne irralliset ajatukset, sanat ja mielleyhtymät, jotka silläkin hetkellä sisälläni vaeltavat.

Haluaisin ehdottomasti, että blogi voisi olla inspiraation lähde sitä lukevalle. Mielummin lähde kuin hautausmaa. Jos vaikeista aiheista kirjoittaessani onnistun koskettamaan, herättämään ajatuksia tai laukaisemaan reaktioketjuja, tulen takuuvarmasti kokemaan onnistumisen iloa. Tässä ei ole kyse vain minusta kirjoittajana, vaan teistä lukijoina.

4. Rakkaus kirjoittamista kohtaan
Jos nykyhetkeä ei lasketa, aktiivisin kirjoitusvaiheeni oli ennen täysi-ikäisyyden saavuttamista. Kirjoituspohjana ei toiminut niinkään aina tietokone, vaan ruutuvihkot joiden sivut täyttyivät varsinkin runoista. Kuuluin tuohon aikaan myös Livejournal -palveluun, jonka suojissa oli hyvä purkaa ajatustulviaan. Kovin positiivissävytteisestä ajasta ei elämässäni tuolloin ollut kyse, ja se näkyi myös tuotetussa tekstissä. Muodostui kuitenkin nopeasti selväksi, että tapa oli tehokas ajatusten käsittelemisessä ja sai aikaan suurta mielihyvää.

Mikä tahansa elämässäsi oleva asia, jonka tekemisestä aidosti nautit, on yhtä kuin intohimo, kutsumus. Se on aarre, jota kukaan ei voi sinulta ottaa pois. En usko, etteikö jokaisella olisi tälläistä asiaa, ja jos sen suhteen on epävarma, täytyy jatkaa aistit avoinna etsintöjään.

Minä hukkasin kirjoittamisen itseltäni muutamaksi vuodeksi ja olin oikeastaan täysin varma, että kyseessä oli alun alkaenkin vain jokin ohimenevä vaihe elämässäni. Eivät rakastamasi asiat ole vaiheita. Ne ovat tulleet jäädäkseen. Ne ovat niitä asioita, jotka eivät epäonnistu jättämään kylmäksi. Monissa ihmisissä on varattu luovuudelle ihan oma säilönsä ja sinne sukeltamalla voi päästä käsiksi moniin uusiin puoliin niin itsestään kuin elämästäänkin.