Jos pääsisin antamaan 13-vuotiaalle versiolle itsestäni muutakin lukemista kuin Harry Potterit tai Pollux -hevoskerhon huikean jännittävät kirjat, se olisi mitä todennäköisimmin tämä postaus. En edes siksi, että katuisin sitä kuinka asiat ovat menneet, vaan siksi, että tietäisi paremmin. Kuinka monella on ollut hetki jolloin on toivonut, että joku viisaampi olisi ystävällisesti vinkannut siinä vaiheessa kun kaikki on menossa päin mäntyä? Onneksi elämä aina opettaa, tosin ei ehkä niin hellästi kuin toisinaan haluaisi, mutta kokemuksen ja harha-askelten myötä syntyy viisaus tiettyjä asioita kohtaan.
Muistaako kukaan olleensa epävarma itsestään ennen kuin joku kanssaihminen teki sen kaiken muuttavan kommentin, huomautuksen tai teon, joka romahdutti koko korttitalon? Minä en ainakaan. On mahdollista, että muistini pettää joidenkin asioiden kohdalla, mutta haluan uskoa sen toimiviin rippeisiin tässä asiassa. Peruskoulussa vietetyt vuodet ovat julmaa aikaa, vaikkei sitä kukaan ensimmäiselle luokalle silmät loistaen kiirehtivä tiedäkään. Lasten kesken eivät päde samat oletukset kuin aikuistuneilta voi odottaa. Jos haluat kuulla totuuden, kuulet sen varmimmin lapselta.
Neljännen luokan terveystarkastuksen paperilappu tietoineni oli jäänyt tuolin selkänojalla roikkuvaan, avonaiseen reppuun. Paperin kriittisin infonpalanen oli tietenkin kohta, joka paljasti sen hetkisen painoni. Jotta tämä olisi minulle 100% selvää, eräs luokkatoveri päätyi ihmettelmään suureen ääneen, miten voin painaa niin paljon. Siinä se oli. Minussa on jotain vialla, koska vaa'an lukema oli hieman suurempi kuin muiden.
En ole koskaan ollut vartalomalliltani siro, vaan figuurini muistuttaa enemmänkin täyteläistä ja kaartuvaa päärynää. Ala- ja yläasteella olin täysin tietämätön terveelliseen elämäntapaan liittyvistä asioista eikä vanhemmillakaan ole koskaan ollut vankin tietämys siihen liittyen. Niinpä poikkeavuuteni muista erilaisella vartalolla alkoi aiheuttaa enemmän ja enemmän kommentteja. Katastrofin ainekset olivat valmiit. Syntyi epävarma, ruuan avulla itseään vuoroin rankaiseva ja palkitseva, pakkomielteinen versio tytöstä, joka suhtautui aina ennen niin itseensä kuin kaikkiin muihinkin sydämellisesti.
On sanan täydessä merkityksessä surullista, miten aikaisessa vaiheessa naiset joutuvat ottamaan osakseen painon tarkkailun ja vääristyneet kauneusihanteet. Kaikki koulussa opetettu terveydestä menee täysin ohi korvien. Harvemmin ihannoidaan esimerkiksi sitä, miten tasapainoisen ruokavalion joku 14-vuotias on oppinut omaksumaan niin nuorena. Kiinnostavampaa on, kuinka pieniin vaatteisiin tämä sama henkilö mahtuu. Aina välillä itseäni huomattavasti nuorempiani katsellessa tai kuunnellessa en voi välttyä ajatukselta "miten vähän tiedätkään vielä tuossa vaiheessa". Elämään ns. heräämisellä on pitkä sytytyslanka. Yksi työläimmistä projekteista on rakentaa oma arvomaailmansa, joka pohjustaa valintoja jokapäiväisessä elämässä.
En ole aivan varma, kuinka itse henkilökohtaisesti onnistuin karistamaan tämän jopa syömishäiriön mittoihin kasvaneen peikon elämästäni. Muistan vielä täysi-ikäisyyden saavutettuani luulleeni, että kaikki vääristyneet ajatukseni ruuan suhteen ovat normaaleja. Että on normaalia inhota itseään kun katsoo peiliin. Tuntea olonsa epämukavaksi nimenomaan vartalonsa takia jos ihmiset katsovat. Niin, miten vähän tiesinkään...
Ihmisen anatomia ja terveystiedolliset faktat ovat aina kiinnostaneet minua ja tämä on mitä todennäköisimmin se ratkaiseva tekijä, kuinka lopulta onnistuin kääntämään ajatteluni tasapainoon. Olen lukenut ja etsinyt tietoa, päätynyt ehkä silmäilemään vahingossakin erilaisia kehon toimintoihin, ruokavalioihin, ravintoaineisiin ja liikkumiseen liittyviä kirjoja, artikkeleita, keskustelupalstoja ja aikakauslehtiä. Kaikki tämä tietotulva on todennäköisesti vain odottanut oikeaa aikaansa saavuttaa kypsymispiste pienessä mielessäni ja aloin huomata tekeväni järkeviä valintoja niin syömisen kuin liikunnan suhteen. Minä joka ennen inhosin ajatusta kuntosalijäsenyydestä, käy nykyään useampana päivänä viikossa treenaamassa salilla, koska aidosti nauttii siitä.
Enää en halua olla laiha, vaan terve. Haluan tuntea oloni elinvoimaiseksi, en kehuskella hoikkuudellani. Ruoka ei maistu pahalle ollakseen terveellistä. Suklaan syöminen ei tarkoita välitöntä painon nousua joka ei pysähdy vasta kuin seuraavassa kuussa. Sinulla on oikeus nauttia siitä mitä syöt, mutta on myös hienoa ymmärtää, että kaikki tässä hetkessä tehdyt ruoka- ja liikuntavalinnat ovat kuin sijoituksia - sinuun itseesi. Talletustila on loputon kun aletaan puhua jokaisen henkilökohtaisesta terveydestä.
Kaikki vertailu on täysin turhaa. Ainoa merkityksellinen asia on se, miltä sinusta tuntuu omassa kehossasi. Tulet yksinoikeudella ja etuoikeutetusti viettämään aikaa vartalossasi. Siitä ajasta saa nauttia. Siitä nauttiminen tuntuu aika hiton hyvältä. Ihmiskeho on uskomaton kokonaisuus ja se pystyy halutessaan vaikka mihin, kun vain asettaa mielensä oikealle taajuudelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti