Voin rehellisesti sanoa olevani tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni. Sillä täysin omin voimin, kyvyin ja aattein olen muokannut itsestäni ja elämästäni vähän vahvemmankin linnakkeen, jota ei noin vain kumoon laiteta. Paljon korostetaan yksinolon opettelua ja luonnollisesti myös tärkeyttä, joka siihen liittyy. Vähemmän puhutaan siitä, miten hankalaa se saattaa olla tai millaisia epätoivon hetkiä moni joutuu väistämättä kohtaamaan. Koen omasta seurastaan nauttimisen olevan kuitenkin yksi tärkeimmistä taidoista, joita pienempi tai isompikin ihmislapsi elämänsä aikana haltuunsa ottaa. Itsensä kanssa tulee viihtyä. Itsensä kanssa voi ja kuuluukin olla parasta kaveria. Sillä silloin kun koko muu maailma ja siellä hyörivät ihmiset eivät vaikuta tuntevan sinua tai välittävän ollenkaan, on aina joku jonka puoleen kääntyä.
Tyytyväinen voi elämäänsä olla, mutta ne, joiden sisään on aikojen alussa kylvetty pienikin romanttisuuden siemen tietävät, että sydäntä saattaa aina välillä puristaa siinä vaiheessa kun sinkkuus otetaan käsittelyyn. Tai kun on joulu (ystävänpäivä vs. joulu -kisassa jälkimmäisen aikaan koen sinkkuilun tylsimmäksi). Tai kun vain haluaisi ylimääräisen halauksen. Poikaystävät tunnetusti osaavat suorittaa tätä tehtävää erinomaiseen tapaan. Eihän ihmistä ole tarkoitettu sinnittelemään yksin. Jotta oma yksinään vaeltaminen ei kävisi ahdistamaan niin hirvittävän kovalla paineella, on onneksi kehkeytynyt tapoja hämätä itseään ennen kuin se real deal tulee jonkun kulman takaa eteen. 2000-luvun ihmeisiin lukeutuu varmasti nettideittailu, joka saa vanhemman ikäpolven pyörittelemään silmiään. Ja se heille suotakoon. Kyllä aika absurdista ilmiöstä on loppupeleissä kyse. Niinkään itse tavassa ei mielestäni ole valittamista, mutta ihmisten suhtautuminen koko deittailuun on myös mennyt kerta heitolla uusiksi.
Tinder. Tämä "paikkatietoja hyödyntävä sosiaalisen verkostoitumisen ja nettideittailun mobiilisovellus". Mitä ihmiset teki ennen Tinderiä? Aivan, pyysi rohkeammin kiinnostavalta vaikuttavaa naista tai miestä ulos tämän nähdessään. Muutama verkkosivusto niin Suomessa kuin tietysti maailmallakin mullisti nettideittaamisen jo aikaisemmin. En voi väittää olleeni osa tätä ilmiötä jo silloin, mutta uskoisin suhtautumisen olleen epäilevän uteliasta. Voisiko se toimia? Löytää upea kumppani internetin avulla? Siltä vaikuttaa - amorin nuolet ovat kuin ovatkin lentäneet tietokoneruutujen läpi, sillä yhä useampi pari vakuuttaa löytäneensä onnen treffisivustolta. Ihmeiden aika ei olekaan ohi.
Kaikkea räjähdysmäisen suosion saanutta varjostaa kuitenkin yleensä ns. pari muuttujaa. Naiset ovat joutuneet pettymään varattujen miesten verhoutumiseen nettiprofiilien taakse. Muutamat tapaukset eivät ole myöskään hoksanneet, että profiilissa on kannattavampaa esiintyä omana itsenään.
Sitten tuli Tinder. Yksi selkeimmistä hyvistä puolista on, että sen käyttö edellyttää henkilökohtaisen Facebook-profiilin käyttöä. Kiusaus olla jotain muuta kuin mitä oikeasti on ei pääse kasvamaan niin mittaviin sfääreihin. Muunlaiset kiusaukset... ne taitavat sitten olla sitäkin korkeammalla.
Olen tainnut itse olla niiltä tunneilta pois, jolloin opetettiin, ettei varattu -status ole este (tai sen puoleen hidaste?) millekään. Ei myöskään Tinderin käyttämiseen. En aloittanut tätä blogia kritisoidakseni kanssaihmisiä ja heidän tekojaan, joten lähtökohtaisesti olen ihan ok kaiken kanssa kunnes asia alkaa aiheuttaa päänvaivaa muille. Sori varatut, te olette alkaneet aiheuttaa Tinderiin liittymisellänne päänvaivaa muille käyttäjille. Teidän leikkikenttä ei ole siellä. Parisuhteeseen lähtiessä nämä kentät muuttuu normaalisti vähän yksityisempään muotoon. Mikä niissä on vikana? Itse olisin erittäin fine, jos voisin viettää päiväni näillä leikkikentillä.
Yhä useampi Tinder-käyttäjä saattaa jopa aivan huomaamattaan kärsiä kun mikään ei riitä -syndroomasta. Tässä vaiheessa haluan huomauttaa, että tämän tartunnan saaneisiin kuuluu niin miehet kuin naiset. Aivan rehellinen ollakseni, saattaa jopa allekirjoittaneeseen olla iskenyt tämä sitkeä piina. Mahdollisia potentiaalisia yksilöitä tuntuu olevan loputtomasti jonossa. Sen kun vain huiskii sormen voimalla vasemmalle tai oikealle. Valitettavasti useampien kohdalla siirto on vasen. Tämä harmi ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä oikeaan päätyneet profiilit ja "It's a Match" -ilmoitukset piristävät tehokkaasti niin kehoa kuin mieltä.
Mitä seuraavaksi? Matchin muodostuminen ei vielä takaakaan mitään. Ei myöskään se, että naispuoleisena rikkoo rohkeasti jään ja pyrkii avaamaan keskustelun. Keskustelupalstoilla tuntoaan vuodattavat miehet ovat kyllästyneitä siihen, että aloitteen pitäisi aina tehdä mies. "Missä on tasa-arvo, kun puhutaan parien muodostumisesta?". Suorittamani empiirisen tutkimuksen jälkeen en voi sanoa kuin että hei, samassa veneessä ollaan. Ei kai se aloitteen tekeminen lämmitä kenenkään mieltä, jos vastareaktiona on syvä hiljaisuus.
Tarinoilla on onneksi tapana saada se ansaitsemansa onnellinen loppu. En voi väittää Tinderin käyttöönoton olleen kuin lotossa 7 miljoonan pääpotin voittaminen, vaan enemmänkin se muistuttaa sitä Ässä -arpaa, josta maanantai-iltapäivänä raaputtelun jälkeen paljastuu 500 euron onnenpotku. Eikä kukaan sitä arpaa heitä lunastamatta menemään. Niinpä en minäkään aio lopettaa Tinder Matchien lunastamista! Epäilevän uteliaalla suhtautumisella jatkukoon swaippailu oikeaan ja vasempaan. Halusimme tai emme, pysyäkseen ajan hermoilla ja kyydissä mukana, on välillä vain lähdettävä kokeilemaan täysin hullultakin tuntuvia asioita. Sitä saattaa kuitenkin kaikessa skeptisyydessään yllättyä positiivisesti. Tai negatiivisesti, mutta yllättyä jokatapauksessa. Ja kuka nyt ei yllätyksistä salaa pitäisi edes vähän?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti