Katsomisen arvoisia, elävän kuvan teoksia

Nyt on pakko antautua ja myöntää itsekin, että alkanut viikko on ollut kuuma! Huh hellettä ja niin pois päin. Sisällä tai ulkona istuskelun ero on oikeastaan huomaamaton. Oma elementtitalon asuntoni imaisee lämpöä itseensä epäilemättä tehokkaasti. Kaupassa käynnistä on muodostunut itse asiassa yksi päivän kohokohdista, sillä en ole vielä löytänyt toista yhtä vilpoisen virkistävää paikkaa tästä kaupungista kuin kylmäkaappien ympäröimät käytävät. Tiedänpähän mistä päivän ohjelma koostuu...

Mutta jos teistä jollakin onnekkaalla on mahdollisuus tuulettimeen ja sen kohdistamiseen sohvalle siinä loikoillen, ja älypuhelimen kanssa naimisissa oloon vaihtelun kaipaus kasvaa suureksi, tässä tulee muutama suositus, mitä katsoa tuon tärkeäksi muodostuneen puhelimensa sijaan. Tai jos vain kaipaa katseltavaksi todella viihdyttäviä pläjäyksiä. 

Catfish: The Movie
IMDb 7,1/10
Oma arvio 10/10

Monet ovat saattaneet tulla tutuiksi MTV:llä pyörivän Catfish TV-Shown kanssa, jonka kaksi päähahmoa, Nev ja Max, auttavat ihmisiä ratkomaan online-romanssejaan ja löytämään totuuden kahden asialle; ovatko tunteet ja ihmiset näiden takana aitoja. Mielenkiintoisen sarjastakin tekee se, että toisella miehistä on täysin omakohtaista kokemusta siitä, millaista on rakastua ihmiseen, jota ei ole koskaan tavannut ja joka onkin kaikkea muuta kuin mitä väittää. Catfish: The Movie kertoo Nevin tarinan tälläisen vuoristoradan kyydissä olemisesta. 

Dokumentti on erittäin taitavasti kuvattu paketti siitä, millaista ihmissuhdedraamaa elämä voi parhaillaan (ja pahimmillaan...) olla. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, nykyaikaiset kommunikaatiotavat mahdollistavat täysin toisesta ihmisestä lumoutumisen. Totuuden paljastuessa käy selväksi, että yhä useammalle Internet on pakopaikka omasta elämästä. Ihmisen voidessa huonosti ja kohdatessaan epätoivon huipun, ei teoista välttämättä pystykään enää vastaamaan. 

Useaan otteeseen tämän katsottuani voin vain todeta, että mielenkiinto säilyy tiukassa otteessa läpi dokumentin ja tunteita herättäviä kohtia löytyy takuuvarmasti. 

 

We Are Legion: The Story of the Hacktivists
IMDb 7,5/10
Oma arvio 9/10

Mediaa viime vuosina kuohuttanut Anonymous-hakkeriryhmä on ilmiö, josta itselläni ei ainakaan ollut kovin paljon tietoa ennen dokumentin katsomista. Olin tietoinen heidän hyökkäyksistään eri valtioiden ja yritysten tietojärjestelmiin ja hereillä siitä, miten toiminnan 'uhreja' vietiin kuin pässiä narussa. Anonymous-ryhmästä puhuttaessa puhutaan ylivoimaisesta, hyvin järjestäytyneestä joukosta ihmisiä, jotka ovat yhdessä päättäneet uida vastavirtaan. Myös V for Vendetta -elokuvasta tuttu maski on valikoitunut aatetta kannattavien symboliksi; jokaisella on oikeus sananvapauteen eikä sillä tulisi olla merkitystä, kuka oikein olet. Dokumentti antaa kasvot muutamille ryhmässä mukana oleville ihmisille ja näyttää, että kyse ei olekaan terrorisoinnista, vaan periaatteista.

Yksi kiehtovimmista ja samaan aikaan myös pelottavimmista tiedoista on se, että tässä maailmassa ei kaikki aina ole sitä miltä se näyttää. Mielestäni on tervettä kyseenalaistaa asioita ja ymmärtää, että esimerkiksi median esittämä info ei ole ihan niin mustavalkoista. On hyvin todennäköistä, että moni meistä ei koskaan saa tietää tiettyjen asioiden koko totuutta. Siksi onkin hienoa, että niin paljon julkaistaan materiaalia, jonka avulla voi avartaa maailmaansa - tai ainakin pysähtyä pohdiskelemaan.

Super Size Me
IMDb 7,4/10
Oma arvio 8,5/10

Super Size Me lyö äärimmäisellä tavalla faktoja tiskiin epäterveellisyydestä, pikaruokakulttuurista ja Yhdysvalloissa epidemiaksi muodostuneesta ylipaino-ongelmasta. Morgan Spurlock, tuo mies, joka lähtee henkilökohtaisesti dokumentin koekaniksi, sitoutuu syömään 30 päivän ajan vain McDonalds'in ruokaa. Kyse on lievästi sanottuna extremestä tavasta tuottaa dokumentti, sillä haaste on lähes itsetuhoinen - kuten dokumentin aikana tullaan huomaamaan. Jos olet joskus haaveillut kaikkien terveysoppien heittämisestä hukkaan ryhtyäksesi syömään hampurilaisateriamättöä vuorokauden ympäri, ennen toimeen tarttumista, katso tämä dokumentti.

Dokumentin materiaali koostuu hyvin puhuttavista kuvista ja haastatteluista. Seuraukset tälläisen ruokavalion noudattamisella ovat tylyt, ja silti katsoja oppii kuinka normaalia huonosti ja ennen kaikkea sairastuttavasti syöminen niin monille ihmisille on. Niinkin yksinkertaisesta ja tärkeästä asiasta kuin ruokailu, on saatu kasvamaan tämä etovan olon aiheuttava, välinpitämättömyydestä voimansa keräävä tapa elää. En voinut itse välttyä ajatukselta, että moni dokumentissa esiintyvistä ihmisistä porskuttaa menemään lähestulkoon toinen jalka haudassa.

Järkytyksen ja ällöttävien tuntemusten hälvettyä on hyvä peilata asioita itseensä ja yleensä asioihin täällä Suomessa. Vaikka kylmät pakkaset saavatkin puremaan hampaita yhteen, ei tarvitse olla huolissaan Mäkkärien vallankumouksesta.

DMT: The Spirit Molecule
IMDb 7,4/10
Oma arvio 9/10

Dokumentti on tutkimusmatka yhdisteeseen nimeltä dimetyylitryptamiini (DMT), joka on lähes kaikessa elävässä, mukaanlukien ihmisessä, esiintyvä orgaaninen yhdiste. Ihmisen väliaivoissa sijaitsee hyvin pienikokoinen, käpyrauhaseksi ristitty osa, jonka yksi merkittävimmistä tehtävistä kehon kannalta on tuottaa unihormoni melatoniinia vereen. Rauhasen sijainnin ja mysteerisyyden takia siihen on vuosien saatossa liitetty paljon erilaisia uskomuksia. 60-luvulta saakka on tutkittu ihmisessä sisäsyntyisesti esiintyvää DMT:tä, ja lääketieteen tohtori Rick Strassman on tehnyt oletuksen, jonka mukaan käpylisäke on kehon tärkein tämän yhdisteen tuottaja.

Mukaan on valittu joukko ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti halusivat edistää aineen sekä sen vaikutuksien tutkimista. Aihetta lähestytään vahvasti lääketieteellisestä kulmasta. Itse käyttökokemuksetkin on suoritettu sairaalaoloissa.

Listalle päätyvistä suosituksista tämä on varmasti filosofisin ja henkimaailman seikkoija lähiten liippaava tapaus. Dokumentista on hankala lähteä 'selittämään' mitään - se on niitä, jotka on itse nähtävä ja koettava. Se vastaa katsojan kysymyksiin, mutta herättää myös lukemattomia uusia, joiden absurdisuuteen ei todennäköisesti osaa vielä vähään aikaan vastata kukaan...

Mikä dokumentti on ollut sinun mieleesi; mikä sinun mielestä jokaisen tulisi nähdä edes kerran? Entä löytyykö teidän joukosta muita näitä samoja dokumentteja nähneitä?

Verkkolokit, eli blogit, eli Internetiin valtameren muodostaneet päiväkirjat

Blogi. Tuo suussa hassun tuntuisesti ääntyvä tapaus, joka on sujuvasti pujahtanut etenkin nuorten naisten jokapäiväiseen sanavarastoon ja järjestänyt paikkansa sinne. Sanan tunnettavuus on kasvanut räjähdysmäisesti ja se on yleisesti viljeltyä kauraa niin mediassa kuin arkipäiväisissä keskusteluissa. Blogi tuli jäädäkseen. Sen paikkaa voi lähteä haastamaan, mutta kovinkaan läheisessä tulevaisuudessa emme tule näkemään sen katoamista sinne mystiseen paikkaan universumissa, mistä se tulikin.

En voi väittää olevani kummoinen historioitsija, joten saatan olla hieman ulapalla siitä missä, miten ja minä eksaktina vuonna blogikulttuuri otti ensimmäisen, ratkaisevan kipinänsä. Muistan kristallinkirkkaasti ikävuosina 12-17 palvelun nimeltä Livejournal olleen erittäin suosittu, joten menisikö liian hakuammunnaksi väittää, että kyseinen LJ olisi nykyisen blogikulttuurin yksi tärkeimmistä sukulaisista. Muistan Livejournalissa kirjoittamisen olleen hyvin lähellä sitä perinteistä päiväkirjan kirjoittamista; patoutuneet tunteet vuodatettiin ulos ja tuloksena syntynyt teksti saattoi olla hyvin raakaa, hyvin kipeän kuuloista ja surumielistä. Samanmieliset ihmiset löysivät toisensa ja muodostivat yllättävänkin läheisiä ystävyysjoukkoja, joissa toisia tuettiin eikä kukaan ollut yksin tai huonompi viallisuuden tunteesta huolimatta. Omana itsenään oleminen oli turvallista ja luontevaa, sillä henkilöllisyyttä enemmän kiinnosti aidosti se, mitä kirjoittajan elämään kuuluu.

Oman kirjoittamisen pitkään jatkunut lento otti täysi-ikäisyyden tienoilla osumaa itselleni hieman epäselväksi jääneestä asiasta, ja niinpä vetäydyin niin Livejournalista kuin muustakin hieman kirjoittamista muistuttavasta elämässäni. Sen sijaan löysin itseni lukemasta säännöllisen epäsäännöllisesti Suomen tunnetuimmiksi nousseita muoti- ja lifestyleblogeja. Tarkastelisin mielelläni sivuhistoriaa noilta vuosilta, sillä vaikka kuinka pinnistelen, en muista miten ihmeessä edes päädyin kyseisten blogien lukijaksi. Mutta muistan selvästi, että aina lukemisesta ja myös sekalaisesta "hömpästä" pitäneelle naisenalulle blogien lukukokemukset olivat todella viihdyttäviä. Kuin huomaamatta uusien postausten tsekkaamisesta tuli tapa siinä missä vaatteiden pukeminen päälle aamuisin, ja huomasin jopa myötäeläväni näiden naisten tapahtumia. Täysin tuntemattomat ihmiset alkoivat muodostua enemmänkin tuttaviksi, joita todennäköisesti ajattelemattomuuttaan olisi heissannut kadulla heidän vastaan tullessa - minähän päivitän tietoa heidän elämästään säännöllisesti. Ainoa ero on, että itse bloggaajalla ei ole aavistustakaan kuka tämä hullun papereita vaille oleva henkilö saattaa niistä tuhansista lukijoista olla... Kommentteja jättämällä on päässyt ilahduttavaan vuorovaikutukseen aina toisinaan tai peräti voittamaan blogissa järjestetyn arvonnan. Lempiblogit ja niitä kirjoittavat naiset ovat muodostaneet oman pienen maailman, jonka syövereihin voi hetkellisesti paeta omaa, laudanpätkiltä ja ruosteelta maistuvaa arkeaan.

Noin viiden vuoden ajan olen seurannut aika tarkalleen 5 tunnettua suomalaista bloggaajaa. Lukulistalleni mahtuu huomattava määrä muitakin kiinnostavia blogeja, mutta en ole heidän kirjoittamiseensa ja elämään kasvanut samalla lailla kiinni kuin näiden aktiivisesti seurantaan kuuluvien. Kaksi heistä pohjusti todennäköisesti täysin tietämättään tulevaa blogisuosiotaan jo vanhoina kunnon IRC-Galleria aikoina, yksi on ensimmäisiä tunnettuja ja huomattavia kävijämääriä keränneitä bloggaajia, toinen hänen hyvä ystävä, jonka blogiin päädyin juurikin heidän seikkailujensa vuoksi ja yksi täysin normaalista parikymppisen elämästä itsensä bloggaamisen aallonharjalle nostanut naishenkilö. Jokainen blogi on täysin oma, uniikki versionsa, jossa loistetaan joko upeilla asukuvilla tai suurta mielihyvää antavilla kirjoituksilla. Niin paljon on luettu heidän onnenhetkistä kuin koettelemuksistakin. Lukijana kaikkea seuraa tavallaan vain sivustakatsojan roolista. Lohdutukset ja onnittelut tulevat luonnollisesti jokaisen lähipiiriltä, joten huonoa omatuntoa ei tarvitse potea, vaikkei aina tapahtumiin ottaisikaan kantaa muuta kuin mielessään. Blogeista kyseessä ollessa kaikki voittavat; kirjoittaja tienaa tuotoksillaan parhaimmillaan elantonsa, ja lukija pääsee hakemaan päiviinsä viihdearvoa.

Yksi elämän ihanteellisimmista skenaarioista on kiistatta se, kun henkilö löytää työtä josta a) maksetaan palkkaa ja b) aidosti, koko sydämellään nauttii. Olen vilpittömän iloisesti seurannut kahden parhaiten tuntemaan oppineiden bloggaajien nousua ja heidän siirtymistään tunnetun suomalaisen naisten lehden alaisuuteen. Heille suotakoon kaikki tunnustus tehdystä työstä, sillä kummallakin on erinomainen ote näinkin julkisen työn hoitamiseen. Niin, ja tietenkin siihen kirjoittamiseen. Kirjoittamalla itsensä ilmaisu on upea asia. Tunnen henkilökohtaisesti tietynlaista sielunsiskoutta ja -veljeyttä kaikkia kohtaan, joilla sana on hallussa.

Koska blogit ja bloggaaminen ovat niin suosittua näinä päivinä, on pyrkiminen kelkkaan mukaan ollut lähes kaoottista. Tuntuu kuin kaikki juoksisivat sen saman perässä hiki otsalla, kädet ilmassa heiluen ja epätoivoisesti otetta eteenpäin liukuvasta kelkasta hamuten ajatellen, että jos en tähän ehdi, koko blogini on tuomittu epäonnistumaan. Joo, avataan hieman tätä vertausta...

On täysin selvää, että ainakin tällä hetkellä muoti-, kauneus-, tyyli- ja lifestyleblogien nimikkeillä kulkevat blogit ovat suosituimpia eri ikäisten tyttöjen ja naisten keskuudessa. Teini-ikäisenä kiiltokuvamaisista elämäntyyleistä haaveilu oli ainakin merkittävä osa omia viikkojani, ja selkeästi blogikulttuurissa näkyy myös tämä ilmiö. Nuorten tyttöjen perustamia blogeja pulpahtaa esiin kuin sieniä sateella. Ja suurin osa on kuin samasta muotista leivottu joulupipari; hieman epätasaisella tavalla painettu ja paiston jälkeen reunoista mustunut. Kyse ei voi olla kuin yhdestä ongelmasta - muottia ei ole pidelty käsissä oikein. Tai itseasiassa siitä, että ylipäätään käytettiin tekovaiheessa apuvälinettä eli muottia. Lopputuloksesta saadaan upea ja syötävän hyvä myös itse ääriviivat taikinaan hahmottelemalla.
Jos ei uskalla olla täydessä merkityksessä oma itsensä, ei voi syntyä mitään erilaista. Joka kerta kun uskaltaa omana itsenään työstää jotakin, luoda jotakin, tuloksena on sellaista, mihin kenelläkään toisella ei ole pääsyä. Rohkeimmat, mielenkiintoisimmat ja ennen kaikkea ainutlaatuisimmat ideat ovat ihmisen mielessä. Ne eivät välttämättä ole jemmattuna helppoon paikkaan, mutta kaikki etsiminen on sen arvoista. Sytykettä oman inspiraation liekin sytyttämiseen voi löytää katsomalla ulospäin, mutta todelliset ideoinnit eivät löydy kuin oman itsensä puoleen kääntymällä. 

Toinen merkittävä seikka on bloggaajalle ajan mittaan muodostuva asema. Kaiken julkiseksi kirjoitetun myötä seuraa joukko ihmisiä, joita tekstiksi painetut sanat koskettavat tavalla tai toisella. Ehkä on osittain liian mustavalkoista minulta ajatella, että kaikki jossa ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään on yhtä kuin asiakaspalvelua. Yhtälön siis ollessa se, jossa merkittävässä asemassa (bloggaaja) olevalle kertyy tehdystä työstä tuloja. Eikö blogi ole tällöin oma yritys? Jos oma elinkeino on ainakin osittain riippuvainen tästä kirjoittamiseen painottuvasta yrityksestä, eikö, kuten asiakaspalvelussakin, annettu imago ole hyvin, hyvin tärkeä?

Olen työskennellyt pelkästään asiakaspalvelutehtävissä ja se on kaikesta huolimatta työtä, josta nautin henkisesti eniten. Tältä kannalta tarkasteltuna osasta blogimaailman huipullakin porskuttavista löytyy valitettavasti epäkohtia. Se on sääli, sillä kuten monilla muillakin luovan työn aloilla, suosiota ei ole ilman vastaanottavia ihmisiä. Suosio on kauneuden ja rahan lisäksi katoavaista. Maailmassa ei ole tarpeeksi ihmisiä pitääkseen huonosti käyttäytyviä ihmisiä parrasvaloissa. Lukijat eivät ole vain tyyppejä, jotka käyvät blogissa kasvattamassa kävijämääriä, vaan oikeita, aitoja ihmisiä, joilta löytyy mielipiteet siinä missä bloggaajaltakin - ja taito näyttää se. Viimeistään huonolla käytöksellä tienaa itselleen palstatilaa erilaisilla keskustelufoorumeilla. Tästä syntyy loputon kierre, jossa blogin pitäjästä tulee katkera, hän vastaa negatiivisuuteen negatiivisuudella ja lukijat päätyvät erkaantumaan ennen niin itsestään erilaisen kuvan antaneesta kirjoittajasta.

Minussa ärsyttävä piirre saattaa monen mielestä olla se, että uskon hyvän voimaan. Uskon siihen, että itsensä kautta pystyy lähettämään valtavasti, erittäin voimakkaita sanallisia ja sanattomia viestejä. Tuntuu, että pahantuulisuuden liemessä maustunut henkilö kerryttää niin pinttyneen negatiivisuuspilven itseensä, ettei seurauksena voi olla kuin ihmisten hyökkäys häntä vastaan.
Bloggaajan ja lukijat erottavat vain tietokoneruutu sekä päätös kirjoittaa ajatuksistaan ja elämästään Internetiin. Blogin ei kuuluisi mielestäni olla valokeila, johon tulla korostamaan itseään ja paremmuuttaan, vaan hauska ja mukava kohta päivässä, jolloin ottaa yhteys niihin ihmisiin, ketkä ovat sinusta kiinnostuneita. Kalliiden brändien ja luksuksen taakse ei pääse piiloon eikä sen varjolla ole etuoikeutettu yhtään enempään.

“Only on the Internet can a person be lonely and popular at the same time.” 

"Lähdetään kauas pois, sinne mis on lämmin...

... ja niin paljon elävämmin loistaa tähdet ja kuu!"

Huomisesta alkaen tulen pitämään muutaman päivän mittaisen radiohiljaisuuden, sillä on aika kesän virallisen lomareissun. Suunnittelin ensin kirjoittavani myös lomalla, mutta päädyin siihen tulokseen, että jätän kannettavani näppäimistön jäähtymään kotiin ja keskityn viettämään aikani tehokkaasti rannalla, grilliruuista ja hyvästä seurasta nauttien. Näitä retkiä ei monia vuoteen mahdu, ja kyseisessä kohteessa en ole vuosiin päässyt käymään, joten rohkenen veikata, että uudelleen kohtaamisen fiilikset tulevat olemaan erittäin lämpimät. Samaa toivon luonnollisesti myös keleiltä! Ennen nukkumaan käymistä on hyvää aikaa suorittaa erinäköisiä voodoo-rituaaleja auringon täyteisten päivien varmistamiseksi.

Vaikkei ulkomaille karkaamiseen ole aina mahdollisuutta, on mielestäni täysin oikeutettua sanoa kotimaamme puolustukseksi, että Suomen kesästä löytyy arvostamisen aihetta. Siksi odotankin huomenna alkavaa seikkailua maamme rajojen sisäpuolella mielenkiinnolla. Viime vuosien matkailussa olen keskittynyt oikeastaan vain Euroopasta löytyviin kohteisiin ja niistä hullaantumisen myötä saattaa moni hieno asia täällä hetkellisesti painua unholaan. Kesä on Suomessa kullanarvoista aikaa ja siitä kannattaa nauttia niin sanotusti täysillä. Aina ei tarvitsekaan lähteä merta edemmäs kalaan - pitää vain osata katsoa oikeaan suuntaan ja suunnistaa sinne.

Pakkausoperaatio nimeltä matkalaukun täyttö on onnistunut kiitettävästi, kynsiin on lyöty hohtava kesäväri, Iggy Azalean uudelta albumilta löydetty suureksi yllätykseksi muutama erittäin hyvin reissun soundtrackia tukeva viisu ja onnellisen jännityksen vallassa tulen painamaan tänään pääni tyynyyn. Heinäkuu vilisee vauhdikkaasti eteenpäin, joten muistakaahan kaikki nyt tulevana viikonloppuna pysähtyä edes pieneksi hetkeksi nauttimaan auringosta ja raikkaana keuhkoissa virtaavasta Suomen suven ilmasta. Jos löydätte jonkun kenen kanssa jakaa nämä hetket, aina parempi. Mutta mieleen kannattaa jokatapauksessa palauttaa kaikki ne positiiviset syyt, miksi Suomi on ihan todella aika jees maa.

Kun kiukku tulee kylään

Uusi päivä sarastaa verhojen takana. Herääminen ja sen jälkeiset tapahtumat eivät tunnu poikkeavan edellisistä aamuista mitenkään, mutta jokin vaikuttaa olevan pois paikoiltaan. Mitä yön aikana on voinut tapahtua?! Pahaenteinen ajatus valtaa mielesi. Ehkä ulko-ovi jäikin sen verran rakoselleen, että sinut on päässyt yllättämään tutuksi tullut vieras.

Ärtyneisyyden herättävänä syynä voivat olla todella lukuisat asiat. On täysin yksilöllistä, mikä saa ihmisen potemaan epämiellyttävää oloa. Tunne-elämän kuormittuminen, uraan liittyvistä asioista stressaaminen, henkilökohtaisten tavoitteiden epäonnistuminen, täysin ulkopuolinen, negatiivissävytteinen yllätys tai ylikuntoon treenaaminen ovat kaikki esimerkkejä, jotka varmasti joka ikinen tällä pallolla talsiva ihminen tunnistaa. Yhteistä niille kaikille on muutoksien arvaamattomuus. Uuden viikon alkaessa ei todella voi aina tietää, millaisia asioita tulee kohtaamaan. Kaikkeen ei voi valmistautua. Tälläinen tunteisiin käyvä pyörremyrsky jättää todennäköisesti tyhjäksi sekä hämmentyneeksi, ja ensituntuman haihtuessa apeaksi.

Pahan päivän sattuessa kohdalle luonnollinen reaktio on kääntyä toisen ihmisen puoleen.  Tämän seurauksena allapäin ollut henkilö saattaa toki piristyä, mutta ikävä tunnetila vain katoaa hetkellisesti kaikkien niiden kerroksien alle, joista eri tunteet koostuvat. Entä jos seuraavalla kerralla nappaisit tätä epämukavaa tunnetta hartioista, istuttaisit sen alas ja vaadit selityksen sille, mikä sen sai pölähtämään paikalle? Voit myös muistuttaa, että on oikeastaan röyhkeää saapua kutsumatta. Ennen kaikkea on tärkeää löytää yhteisymmärrys tämän tunteesi kanssa. Jokainen ihmisessä kiertävä tunne on syntynyt sinne tietyn asian seurauksena. Tunteiden pois hätyyttelemisen sijaan on huomattavasti kannattavampi vaihtoehto etsiä vastaus ja mahdollisesti ratkaisu siihen, mistä oikein on kyse. Toisin sanoen, kuunnella omaa itseään.

On liian helppoa muuttua niin kuuroksi kuin sokeaksikin sille, mitä itse yksilönä tarvitsee kipeimmiten. Se voi olla rohkeutta päättää suhde, joka myrkyttää olemassa olollaan sieluasi, taitoa huomata milloin tarvitsee lepoa tunteja elämästäsi vievästä työstä, taitoa keventää treenikertoja ja puskemista lajissaan tai pelottomuutta pysähtyä aloilleen tarkastellakseen elämäänsä. Lopulta ihminen kuitenkin aina joutuu totemaan, että on osattava olla urhea ja päättäväinen myös näissä asioissa. Osattava ottaa aikaa vain itselleen eikä kenellekään muulle.

Mutta sitähän elämä on. Välillä olet edellä, välillä laahaat perässä. Joka päivä, joka hetki, pakkaa sekoitetaan uudestaan ja paremmat fiilikset ovat valmiina jaettavaksi. Se on hyvä pitää mielessä näinä hetkinä, kun euforia tuntuu olevan täysin loppuun kulutettu omasta kehosta ja mielestä.

Ihanat, kamalat ensitreffit

Huh! Nyt ollaan päästy jännän äärelle - kirjaimellisesti. Ennen vähän enemmän aivokapasiteettia vaativaan kirjoitusurakkaan lähtemistä, tein radikaalin päätöksen postata arkisesta asiasta joka koskettaa elämääni juurikin tänä kauniina tiistaipäivänä. Kurssi on nimittäin muutettu ainakin hetkellisesti kohti rakkauden satamaa.

Mulla on treffit! Ilmoittamisen arvoista tästä tekee sen, että pitkään aikaan kyse on mieshenkilöstä, joka on oikeasti todella mielenkiintoinen. Koska panokset ovat kasvaneet, näin on myös paineiden suhteen. Lievästi sanottuna ilmassa on pientä hermostumisen ja jännityksen aiheuttamaa sähköisyyttä, joka näkyy viimeistään kohonneena pulssina. Fiilis on kieltämättä hyvä ja sopivan optimistinen tämän henkilön kanssa käytyjen juttutuokioiden jälkeen, mutta koitan silti sammuttaa innostuspuuskat, sillä kuten varmasti monella on tiedossa, et tiedä mikä siellä saattaa loppuen lopuksi odottaa.

Tinderin voimaan ei siis kannata lakata uskomasta. Vaikka viestien sisältö olisi välillä surkuhupaisan alhaista...

... siellä seassa on myös joukko ihan samanlaisia hyviä tyyppejä kuin sinäkin! Tähtien osuessa oikeisiin asemiinsa tulee jopa mahdollisuus tutustua tälläiseen vatsanpohjaa kutkuttelevaan ihmiseen. Sen jälkeiset tapahtumat voivat jatkua yhtä voitokkaasti - tai sitten eivät, tiedetään. Voit kuitenkin tulevaisuudessa päätyä muistelemaan lämmöllä näitä ensitreffejä, jos kyseessä ei ollut täysi katastrofi ja pääset huomaamaan, että vaikka yksinkin on hyvä olla, kivan ja komean miehen seura ei ole oikeastaan sen pöllömpi asia sekään.

Tsemppiä ja peukkuja pystyyn itse kullekin treffiseuraa löytäneelle!

Alla oleva kuva otettiin mukaan havainnollistamaan, miltä kirjoittajan asunnon ilma todennäköisesti näyttää näiden fiilisten vuoksi. Jep, love is in the air...

Kaiken takana on...

...nainen, joo - mutta jos asiaa lähdetään tutkimaan perinpohjaisesti, päästään siihen osaan, joka jossain mieleni pimeimmässä nurkassa kokee lähes pakottavaa tarvetta kirjoittaa.

Ajattelin tämän postauksen toimivan blogin virallisena avajaistilaisuutena, avoimet ovet -päivänä, jolloin kaikille kiinnostuneille annetaan mahdollisuus päästä pintaa syvemmälle. Uteliaisuuttakin täytyy ruokkia. Sen voima voi olla yllättävän kyltymätön. Suurin ja tärkein syy on kuitenkin se, että toivon ajan kuluessa pääseväni vuorovaikutukseen teidän lukijoiden kanssa. Suhtautumiseni kanssaihmisiin on aina ollut äärimmäisen kiinnostunut ja koen yhdeksi mielenkiintoisimmiksi asioista keskustelemisen eri aiheista. Tämän blogin on tarkoitus tuoda samanmielisiä ihmisiä yhteen. Toivon mukaan se olisi se seikka, joka ainakin onnistuu.

Koitin valita mukaan muutaman eri perspektiivin, josta lähteä esittelemään mistä ja miten tämä blogi oikein heräsi henkiin. On mahdollista, että mielessäni blogi on ollut olemassa jo hyvän tovin, mutta viralliset hetket koettiin ei-niin-kauan-aikaa sitten.

1. Nimi
Blogin nimeäminen oli yllättävän kivuton hetki. Olen monesti itsekin kokenut otsikoiden kehittämisen kirjoittamisessa turhauttavaksi, mutta poikkeus sääntöön tuli viimeistään nyt.
Sydämeni lyö todella lujasti musiikille. Surun puseroon toi aikoinaan se fakta, etten itse ole musikaalisesti lahjakas, ja etenkin laulajan urasta haaveilemisen olen jättänyt vain villeimpiin päiväuniin. Samaan tapaan kuin miehet päättävät kostean illan päätteeksi perustaa baarin, olen minä ryhtynyt muutamaan otteeseen laulajaksi. Onneksi hyvän musiikin arvostamiseen ei vaadita muuta kuin pari korvia ja tätä tehtävää olen suorittanut intohimoisesti suurimman osan elämästäni.
Suosikkibändieni listan kärkipäässä hallitsee brittiläinen, indie rockia soittava Arctic Monkeys. Blogin nimi ei siis ole kirjoitusvirhepäissään tehty pieni lipsahdus, vaan kyseisen yhtyeen kesällä 2011 julkaistulta albumilta valittu biisin nimi. Kappale, kuin myös albumi, on noussut elämässäni kovin tärkeään asemaan, ja luonnolliselta tuntuva päätös oli vaivatonta saavuttaa.


2. Poikkeavuus
Näin jo aloitusvaiheessa, että blogini tulisi todennäköisesti olemaan hieman mustanpuhuva lammas täällä muoti-, kauneus- ja lifestyleblogien meressä. Aloitin itsekin koko blogikulttuuriin tutustumisen nimenomaan näiden blogien kautta, ja mielestäni ne ovat edelleen yksi ihastuttavimmista tulokkaista tälle vuosisadalle. Tiesin kuitenkin, ettei tämän tyyppisen blogin perustaminen olisi se oikea suunta minulle. Oman pärstäni, elämäni tai vaatteideni sijaan halusin näkyvimpänä olevan se, mitä minulla on sanottavaa. Anonyyminä ainakin toistaiseksi esiintyminen mahdollistaa myös sen, ettei kirjoitusvaiheessa ole tarvetta jarrutella menoaan. Syntyy jotain aitoa.

Hieman hämmennystä on blogikulttuurissa myös aiheuttanut se, kuinka samaan suuntaan kaikki ovat loppuen lopuksi menossa. Kuinka identtisesti blogit ovat alkaneet muistuttaa toinen toisiaan. Tyylillä ja taidolla bloggaavat henkilöt eivät kuitenkaan mielestäni tee mitään väärin - päinvastoin -, mutta en halunnut käyttää tätä samaa muottia oman blogini tekemisessä. Olen myös aivan liian a) kehno valokuvaaja b) yksityisyyttä rakastava ja c) jotain muuta onnistuakseni missään muussa kuin tässä, mihin olen nyt lähtenytkin. Mennään sillä mitä on jaettu.

3. Aiheiden valitseminen 
Kaiken tänne julkaistun alkulähteenä toimii kirjoittajan sydän ja sielunmaisema. Yhtään enempää herkistelemättä todettakoon, että tunteiden voimalla mennään ja koitan jokaisen postauksen muotoon puristaa ne irralliset ajatukset, sanat ja mielleyhtymät, jotka silläkin hetkellä sisälläni vaeltavat.

Haluaisin ehdottomasti, että blogi voisi olla inspiraation lähde sitä lukevalle. Mielummin lähde kuin hautausmaa. Jos vaikeista aiheista kirjoittaessani onnistun koskettamaan, herättämään ajatuksia tai laukaisemaan reaktioketjuja, tulen takuuvarmasti kokemaan onnistumisen iloa. Tässä ei ole kyse vain minusta kirjoittajana, vaan teistä lukijoina.

4. Rakkaus kirjoittamista kohtaan
Jos nykyhetkeä ei lasketa, aktiivisin kirjoitusvaiheeni oli ennen täysi-ikäisyyden saavuttamista. Kirjoituspohjana ei toiminut niinkään aina tietokone, vaan ruutuvihkot joiden sivut täyttyivät varsinkin runoista. Kuuluin tuohon aikaan myös Livejournal -palveluun, jonka suojissa oli hyvä purkaa ajatustulviaan. Kovin positiivissävytteisestä ajasta ei elämässäni tuolloin ollut kyse, ja se näkyi myös tuotetussa tekstissä. Muodostui kuitenkin nopeasti selväksi, että tapa oli tehokas ajatusten käsittelemisessä ja sai aikaan suurta mielihyvää.

Mikä tahansa elämässäsi oleva asia, jonka tekemisestä aidosti nautit, on yhtä kuin intohimo, kutsumus. Se on aarre, jota kukaan ei voi sinulta ottaa pois. En usko, etteikö jokaisella olisi tälläistä asiaa, ja jos sen suhteen on epävarma, täytyy jatkaa aistit avoinna etsintöjään.

Minä hukkasin kirjoittamisen itseltäni muutamaksi vuodeksi ja olin oikeastaan täysin varma, että kyseessä oli alun alkaenkin vain jokin ohimenevä vaihe elämässäni. Eivät rakastamasi asiat ole vaiheita. Ne ovat tulleet jäädäkseen. Ne ovat niitä asioita, jotka eivät epäonnistu jättämään kylmäksi. Monissa ihmisissä on varattu luovuudelle ihan oma säilönsä ja sinne sukeltamalla voi päästä käsiksi moniin uusiin puoliin niin itsestään kuin elämästäänkin.

Pukeutumisen sietämätön ihanuus

Vaatteet, vaatteet... Ne joka naisen aatteet. Onko väärin myöntää heti alkuun, että yksi päiväni kohokohdista on asun valitseminen? Rakastan vaatteisiin ja asusteisiin liittyviä ajatusleikkejä. Silmäni napsivat päivien mittaan tasaiseen tahtiin kaupungilla, töissä tai koulussa vastaan tulevat mielenkiintoiset asukokonaisuudet ja usein päädyn hillitysti mielessäni ihastelemaan asun kantajan valintaa. Muotiblogien aikakausi on ollut vain positiivinen harppaus kohti kehitystä, sillä ne tarjoavat loputtomasti silmänruokaa kaikille tyylistä ja muodista kiinnostuneille.

Intohimoinen suhtautuminen ja esteettisesti kauniiden asioiden rakastaminen ovat muodostaneet yhtälön, jonka seurauksena olen alkanut ottaa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin pukeutuminen kaiken mahdollisen irti. Ajatellaan hetki taiteilijaa, jolle jokainen tyhjyydellään loistava canvas-pohja on kuin uusi alku, uusi mahdollisuus maalata jotakin itselle mieluisaa. Jotakin jonka avulla voi ilmaista itseään, kertoa mielentilastaan. Jokainen uusi päivä on tälläinen canvas-taulu, joka mahdollistaa itseilmaisun asukokonaisuuksien kautta. Tyyli on yksi itseilmaisun muoto.

Monet ihmiset rajoittavat kuitenkin tässäkin asiassa tekojaan. Itseluottamuksen, uskalluksen ja/tai itsensä arvostamisen puute pitävät huolen, että oman elämänsä fashionista pääsee valloilleen vain mielikuvituksen tuottamassa ympäristössä. Totuus on, että tyylille ei ole asetettu sääntöjä. Uskoisin monen olevan huolissaan siitä ettei muka omaa tarvittavaa tietoa, taitoa tai 'silmää' muodille. Näen muodikkuuden harhaanjohtavana terminä, sillä katsojan silmissä ovat määritteet sille, mikä näyttää hyvältä. Luonnollisesti tietyt printit/materiaalit/vaatekappaleet tai asusteet säilyttävät nousevan ja laskevan suhdanteensa vuosien saatossa. Lopussa olet kuitenkin vapaa valitsemaan, mitä tyylisuuntauksia haluat omassa pukeutumisessa hyödyntää. Olet aina vapaa valitsemaan, mikä oman elämäsi tyyli on.

Tyylistä on kyse silloin, kun valitset vaatteita yllesi sen mukaan mikä sinusta näyttää kivalta ja tuntuu päällä hyvältä - ei silloin, kun ensimmäisenä mielessä on, miltä saatat näyttää muun ihmisen silmissä. Seuraavan kerran kun näät sydämesi mennessään vievän vaatekappaleen, mutta ajatuksiisi tulvahtaa "ei se varmasti sovi minulle" tai "missä minä tätäkin käyttäisin", tee itsellesi palvelus; kotiuta tämä haluamasi ihanuus ja pue se seuraavan tilaisuuden koittaessa yllesi. Elämä on liian lyhyt vaatekriiseilyyn.

En ole minäkään aina ajatellut asioista näin yksinkertaiselta kuulostavalla tavalla. En tue pukeutumisessani sen enempää high-fashionia kuin muitakaan trendi-ilmiöitä. Mutta olen onnistunut löytämään itseäni miellyttävät ja myös imartelevat tavat pukeutua. Rakkauteni väreihin ja erilaisiin väriyhdistelmiin, materiaaleihin sekä visuaalisesti kauniisiin osiin on todella vahvalla pohjalla. Luulenpa, että tämä suhde kestää kunnes kuolema meidät erottaa.

Valitsin postauksen loppuun kuvia, joissa esiintyvät asut lämmittävät oman mieleni lisäksi toivottavasti myös teitä, jotka jakavat samantapaisen maun kanssani. Asukokonaisuudet ovat myös lähimpänä sitä, miten itsekin pukeudun näin Suomen kesän ollessa kauneimmillaan.

Miten sinä kuvailisit tyyliäsi ja suhtautumistasi vaatteisiin sekä pukeutumiseen?

Kuvat Pinterestistä.